Ajankohtaista

15.01.2019

Kokousuutiset on ennakkotiedote kunnanhallituksen kokouksen päätöksistä. Lopullinen ja käsittelyvaiheittainen pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivulla välittömästi tarkastamisen jälkeen.  Kokouksen esityslista on luettavissa http://ilmajoki.ktweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_kokl.htm

Kunnanhallitus kokoontui vuoden 2019 ensimmäiseen kokoukseensa.

Kaavoitus:
1 §  Laidunalue II, Herralan kunnanosassa  myönnettiin kaavoituslupa.
§ 2 Tilusvaihto Ahonkylässä Käpälämäen alueella ja lisäksi kunta ostaa lisää maata Käpälämäntien päästä. Ostettava alue rajoittuu kunnan omistamaan tonttialueeseen. (§ 4).
§ 3  Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnan lahjakirjalla saama maa-alue Kullaanmäen alueella myydään tarjousten perusteella julkisella lehti/netti-ilmoituksella.

§ 9 Kunta vuokraa JIK Ky:lle väistötilat Palonkortteerista, Ilmajoen keskusta-alueelta.  Tiloihin siirtyvät perhekeskus  ja kotihoito.  Fysioterapia siirtyy Lukuratiin, terveyskeskuksen välittömään läheisyyteen.  Tiloissa tehdään pieniä teknisiä muutoksia ennen muuttoa.

§ 7  Kutsuntalautakuntaan nimettiin edustajiksi Mari Roos ja Matti Köykkä. Heidän varajäsenensä ovat Risto Lahti ja Jari Jokilehto.   Kutsunnat ovat Ilmajoella 31.10.2019 ja paikkana on seurakuntakeskus.

§ 10 Kalajaisjärven leirikeskuksen kehittämistyöryhmään nimettiin luottamushenkilöistä: Reetta Kananoja, Pauliina Hautamäki, Harri Koskela ja Salme Hautala sekä viranhaltijoista: Pasi Laasala, vapaa-aikajohtaja, Rami Mattila, yritysasiamies, Mari Roos, nuorisosihteeri, Seppo Pirttikoski, kunnanjohtaja sekä Ville Mäkelä, kiinteistörakennusmestari.  Kunnanjohtaja kutsuu ensimmäisen kokouksen koolle ja kokous valitsee työryhmälle puheenjohtajan.

§ 8   Kunnanhallitus tulee kokoontumaan kevätkauden 2019 aikana kahden viikon välein maanantaisin, poikkeuksen muodostavat  hiihtolomaviikko ja pääsiäinen.  Kokouspäivät ovat: ma 28.1, 11.2, to 21.2, ma 11.3, 25.3, 8.4, ti 23.4, ma 6.5, 20.5 ja 3.6.

§ 6  Erityislastentarhanopettajan toimelle myönnettiin perustamis- ja täyttämislupa    /HK

     
Laidunalue II