Kunnallisen jätehuollon toimijat alueellamme

Jätelautakunnan tehtävät

Lakeuden jätelautakunta on toimialueensa kuntien yhteinen jätehuoltoviranomainen. Jätelautakunta koostuu jäteyhtiön alueen kahdeksan kunnan nimittämistä luottamushenkilöistä. Lisäksi jätelautakunnalla on kaksi työntekijää, jäteasiamies sekä toimistosihteeri. Lautakunnan vastuukuntana toimii Ilmajoki, toimistotilat löytyvät kunnan tekniseltä osastolta. Päätöksenteko on vastuukunnasta riippumatonta. Jätelautakunta kokoontuu 4 – 6 kertaa vuodessa.
Lautakunta hyväksyy muun muassa jätehuoltomääräykset, jätehuollon palvelutason ja jätemaksutaksat. Alueen asukkaille varataan vaikuttamismahdollisuudet ennen päätöksentekoa. Osa päätöksistä on siirretty jätelautakunnalta jäteasiamiehen viranhaltijapäätöksiksi. Tällaisia ovat esim jätehuoltomääräyksistä poikkeamiset, muistutukset (valitukset) jätemaksuista ja jätehuollon pidemmät keskeytykset.

Lakeuden Etappi Oy

Lakeuden Etappi Oy on kahdeksan kunnan omistama jäteyhtiö ja käytännön jätehuollon toteuttaja. Mukaan kuuluvat Alavuden, Ilmajoen, Kihniön, Kuortaneen, Kurikan (poislukien Jurva), Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin kunnat. Yhtiön tehtäviin kuuluu omistajakuntiensa lakisääteinen jätehuolto. Siihen sisältyvät jätteenkuljetus ja -käsittely sekä jätehuollon tiedotus ja neuvonta.

Oman kuntasi ympäristönsuojeluviranomainen

Kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset valvovat jätelautakunnan toimintaa. Ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluvat lisäksi kunnan alueella tapahtuvat jätelain ja ympäristönsuojelulain rikkomukset, esimerkiksi roskaantuneet tai jätteellä pilatut alueet sekä jätteiden poltto.